Etsi

Mikä on Ikipuutarha?

Päivitetty: 26. elok. 2021


Ikipuutarha on Korkeaojan kylälle Satakunnassa istutettava pääosin monivuotisista kasveista koostuva polykulttuuri, joka jäljittelee rakenteeltaan nuorta metsää, eli metsäpuutarha.


Tässä blogissa tullaan käymään läpi tarkemmin sekä metsäpuutarhan käsitettä, sekä esittelemään Ikipuutarhan eri vaihteita. Kirjoittajana toimii metsäpuutarhan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaava Juha Mehtäläinen. Tervetuloa!




Ikipuutarhan istuttaminen kylälle aloitettiin kesällä 2018. Kehyksenä oli Käsitekesä -näyttely, jonka osana esiteltiin myös suunnitelmia ja Aku Koskisen toteuttamia visualisointeja tulevasta metsäpuutarhasta.

Paikkana on lohko vanhaa peltoa Korkeojan suvun useita sukupolvia hoitamalla maatilalla, pinta-alaltaan noin 6 000 neliömetriä. Pelto on ollut pitkään luomuviljelyssä ja sen maaperä on hyvässä kunnossa. Peltoa reunustaa idässä ja kaakossa oja ja pieni patolampi, etelässä ja lounaassa Kullaantie ja sen takana suurempi patolampi, länness ja luoteessa tilan päärakennus, omenatarha, sekä piharakennukset ja pohjoiseen sekä koiliseen jatkuu edelleen viljelykäytössä oleva pelto jota Aapo Korkeaoja viljelee.

Ikipuutarhan alueella, sen pohjoisessa kulmassa, sijaitsee Mikko Ängeslevän rakentama pyöreä pölkkysavirakennus ”Ihmisen koti”. Puutarhassa on myös taiteiljaduo nabbteerin teos "Unelma hiilinielusta".

Puutarhassa on ollut paikat myös Henri Lokin ja Ronja Ropposen mobiilitaloille, jotka on huomioitu suunnitelman ensimmäisissä versioissa, mutta jotka ovat sittemmin muuttaneet pois.


Puutarhaan on istutettu vuosi vuodelta lisää monivuotisia kasveja ja sen istuttaminen sekä hoitaminen jatkuvat hamaan tulevaisuuteen, niin kauan kuin halukasta työvoimaa ja taimia on saatavilla.

Puutarhan on tarkoitus olla kylällä toimivan Kulttuurikollektiivi Kukoistuksen, sekä kollektiivin vieraiden ja vapaaehtoisten käytössä, palvella metsäpuutarhan konseptin esittelyä kaikille kinnostuneille, sekä kokeilla harvinaisempien ja vaativampien puiden ja pensaiden kasvattamista.


Nimi Ikipuutarha itsessään on leikkimielinen provokaatio. Kuten yleisesti uskotaan, mikään ei ole ikuista, ei sen kummemmin puu kuin metsä kuin maapallo kuin maailmankaikkeuskaan. Puu voi elää muutaman tuhatta vuotta, metsä vielä pidempään, maapallo ehkä 5 miljardia vuotta, kunnes punaiseksi kääpiöksi laajaneva Aurinko nielee sen ja maailmankaikkeus, vaikkakin laajenee ikuisesti, kokee lopulta lämpökuoleman sen jäähtyessä lähelle absoluuttista nollapistettä.

Kuitenkin vuoden neljäsosissa, tai lyhyemmilläkin aikajänteillä, elävälle ihmiskunnalle ajatus siitä että jotain suunnitellaan ylisukupolvisesti, vuosikymmeniksi tai vuosisadoiksi, vain tuntuu ikuisuudelta.


Katso Aku Koskisen visualisointi Ikipuutarhan suunnitelman ensimmäisestä versiosta. Aku toteutti myös 3d-tulostetun mallin killasta joka havainnollistaa puiden ja pensaiden sommittelun mahdollisuuksia.



Seuraavassa julkaisussa tutustumme tarkemmin metsäpuutarhan käsitteeseen ja sen suunnittelun peruspalikoihin.




Kiitokset

Kulttuurikollektiivi Kukoistus

Koneen säätiö

Aapo Korkeaoja

Karollina Korvuo

Mikko Ängeslevä

Venla Vasko

sekä Euroopan Solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoiset:

Michela Cicconi

Joan Ballester

Yann Flores

Lucille Leroy

Milla Tervakangas

Ralitsa Oleva



Ikipuutarhan perustamista on tukenut Koneen säätiö, osana Käsitekesä 2018 näyttelyä.



artikkeli julkaistu: 25.8.2021

muokattu viimeksi: 26.8.2021


43 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki